keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Annin ja Jennin mietteitä lukemisesta ja kirjoista



Täällä kirjoittelee kaksi 15 vuotiasta tettiläistä, Anni ja Jenni. Käymme yhdeksättä luokkaa Kirkkokadun yläkoulussa. Olemme molemmat asuneet Nurmeksessa koko ikämme. Olemme myös olleet ystäviä yli kymmenen vuotta. Harrastamme molemmat partiota ja vedämme omaa ryhmää. Tulimme tänne Sanan Helinään TET-harjoitteluun, koska kukaan tuttumme ei ole koskaan ollut täällä tetissä ja tämä kuulosti kiinnostavalta. Olemme viihtyneet oikein hyvin. Meitä pyydettiin kirjoittamaan omasta suhtautumisestamme kirjoihin ja lukemiseen ja kertomaan nuorten lukemisesta yleisesti.

Jenni:

Luen enimmäkseen nuorten romaaneja ja aikakausilehtiä. Tykkään lukea kirjoja, jotka perustuvat tositapahtumiin tai voisivat tapahtua todellisuudessa. En pidä siis fantasia- ja scifikirjallisuudesta. Lukeminen saa minut rauhoittumaan ja kun luen, oloni on rentoutunut. Pienempänä luin paljon kirjasarjoja, kuten Tiina ja Penny kirjat. Ne olivat silloin tarpeeksi jännittäviä. Arvostan kirjoissa toimintaa ja en pidä kirjoista, joissa tilanteita kuvaillaan liikaa. En lue kovin paljoa, vaikka haluaisin. Ei vain tule usein lähdettyä kirjastoon etsimään luettavaa. Haluaisin lukea nuorten keskuudessa todella suositun kirjan, Tähtiin kirjoitettu virhe. Kirjassa on 16-vuotias tyttö, jolla on syöpä. Hän tapaa tukiryhmässä pojan, jolla on ollut luusyöpä ja he rakastuvat.

Anni:

Luen harvoin, mutta kun luen, on kirja nopeasti luettu. Jos kirja on kiinnostava, ei minulla sen lukemiseen mene paljoa aikaa. Tilaan myös Demiä, joka tulee kuukausittain. Tykkään lukea helppoja ja lyhyitä kirjoja, sillä raskaat ja pitkät kirjat ovat usein pitkäveteisiä ja kyllästyn kirjan puolivälissä sen lukemiseen. Lempikirjojani ovat Tove Janssonin Muumi-kirjat ja ne ovat aika suosittuja nuorten keskuudessa. Pidän fantasiakirjoista ja kirjoista, joissa on jännitystä. Viimeisin lukemani kirja oli Salla Simukan Punainen kuin veri.

Nuoret lukevat mielestämme aika vähän, mutta tytöt lukevat paljon enemmän kuin pojat. Joillekkin lukeminen on todella tärkeä harrastus. Meilläkin on muutama ystävä, jotka lukevat miltei joka päivä. Nuoret lukevat yleisesti aika vähän, koska kavereiden kanssa netissä juttelu ja muut harrastukset vievät niin paljon aikaa, ettei ehdi lukea. Iltaisin on jo usein niin väsynyt, ettei lukemisesta tule mitään. Ainakin meidän koulussa luetaan paljon äidinkielen tunneilla. Meillä on myös koulussa kirjasto, jonne voi mennä tietyillä välitunneilla lukemaan omaa taikka koulun kirjaa.

Kysyimme parilta ystävältämme, jotka lukevat todella paljon, mitä kirjoja he suosittelevat lukemaan. Tässä muutama esimerkki:

Kerstin Gier - Rakkaus ei katso aikaa-trilogia (fantasia)
Abigail Gibbs - Illallinen vampyyrin kanssa (fantasia)
Stephenie Meyer - Twilight-saaga (fantasia, romantiikka)
J. K. Rowling - Harry Potterit (fantasia)
Jennifer E. Smith -Tilastollinen todennäköisyys kohdata se oikea (nuortenkirjallisuus)
John Green -Tähtiin kirjoitettu virhe (romanttinen, draama)
Suzanne Collins -Nälkäpelit (nuortenkirjallisuus)
John Green – Looking for Alaska (nuortenkirjallisuus)
J. R. R. Tolkien – Taru sormusten herrasta – trilogia (fantasia)

Monet elokuvat ja sarjat, joista nuoret tykkäävät, perustuvat johonkin kirjaan/kirjasarjaan. Hyvänä esimerkkinä Game of Thrones, Nälkäpeli, Twilight ja Harry Potterit.
Mietimme, kuinka nuoret saisi innostumaan lukemisesta. Mielestämme kirjoja voisi mainostaa enemmän esimerkiksi nuortenlehdissä. Elokuvia markkinoidessa voitaisiin tuoda enemmän esille kirjaa, jonka pohjalta se on tehty. Ainakin meidän mielestämme kirjat ovat usein parempia ja yksityiskohtaisempia kuin elokuvat. Myös kouluihin voitaisiin ostaa uusia kirjoja, joita luetaan, koska monet kirjat ovat vuosikymmeniä vanhoja ja niiden kirjoitustyyli on nuorisolle vieras. Nuorille tehdään paljon hyviä kirjoja, mutta ne eivät tule kaikkien tietoon, eli yleisesti mainontaa voisi lisätä.