Sunnuntaiaamun
ehdoton kohokohta on saada lukea Karjalainen kaikessa rauhassa aamukahvia
siemaillen. Sunnuntain lehdessä on yleensä paljon kulttuuriuutisia ja laajoja
juttukokonaisuuksia, joihin on mukava syventyä kunnolla.
Tänä
aamuna en ehtinyt etusivua pidemmälle, kun pulssini alkoi kiihtyä alta
aikayksikön. Julkisuudessa paljon esillä oleva sisutussuunnittelija Teuvo Loman
kun loihe lausuman, että ihmiset eivät tänä päivänä halua koteihinsa
kirjahyllyjä eikä niitä siis näin ollen tarvita. Sisäsivulla hän vielä
täsmentää, että kirjahylly tekee asunnosta ”tunkkaisen näköisen”. Katselen lehden
kuvaa asuntomessuilla esillä olevasta talosta. Se on hieno, tyylikäs, vaalea ja
avara. Siisti. Kliininen. Asunto.
Vilkaisen
ympärilleni. Kirjahylly olohuoneessa – on yhä paikoillaan. Erillinen hylly
kirjoja varten keittiön puolella – kyllä löytyy. Oma avohyllynsä ns.
maailmanparannuskirjoille olohuoneen toisella seinustalla – aivan. Ja lukuisat
kirjapinot siellä täällä ympäri kotiamme: sohvan käsinojalla, yöpöydillä,
tietokonepöydän nurkalla ja – aivan niin – vessassa.
Hmm. Herää
tietenkin kysymys, jos kodeissa ei ole enää kirjahyllyjä, niin missä ja miten
kirjat sitten säilytetään? Vai onko arvon sisustussuunnittelijan kommenttiin
kätketty ajatus siitä, että ihmiset eivät muka enää lue kirjoja? Ei pidä ollenkaan
paikkaansa.
Samaisessa
tämän päivän Karjalaisessa on esittely kirjasta nimeltä Tunteilla on tilansa,
kirjoituksia kodeista. (Pia Ingström). Kirjan kirjoittaja on perehtynyt
suomalaisiin koteihin ja siihen, mikä tekee asunnosta kodin, miten ihminen
kotoutuu. Hän toteaa, että koti ei ole vain sisustamista, kaunistamista ja
siivoamista. Kodikkuutta on nimenomaan se maalaamista odottava, kulunut
ovenkarmi (ikuisuusprojekti), epämääräinen vaatekasa lattialla, yhteiset hetket
ruokapöydän äärellä. Koti on paikka, jossa ihminen saa olla oma itsensä ja
tehdä juuri niitä asioita, jotka ovat hänelle itselleen tärkeitä. Ja kenties
kodikkuutta ovat juuri ne kirjahyllyt, joiden hyllyiltä löytyy vuosien saatossa
hankittuja opuksia. Kuluneita, uudempia, selattuja, puhkiluettuja¸ alleviivattuja,
rakkaita omia kirjoja.
Tajusin
tänä aamuna hyllyjämme ja kirjapinojamme katsellessani, että siellä täällä
lojuvista kirjoista voi päätellä aika paljon siitä, millainen perhe kodissa asustaa.
Sohvan käsinojalla lojuu mehiläishoito-opas, olkkarin pöydällä oleva
puutarhakirja on auki päärynäpuun istuttamisen kohdalta, yöpöydällä on vielä
Maikki Harjanteen Minttu-kirja pikku Jasperin vierailun jäljiltä ja muutama Aku
Ankka löytyy eri puolilta kotia. 
On
varmasti totta, että kaikki eivät lue kirjoja eivätkä näin ollen tarvitse
kirjahyllyjäkään. Mutta se, että asia yleistetään koskemaan kaikkia ihmisiä, on
mielestäni suurta propagandaa. Kauan eläköön kirjat ja kirjahyllyt, nuo kotiemme
lämpöiset sydämet!
