torstai 15. syyskuuta 2016

Kirjakauppa Pariisissa - Shakespeare & Company

Maailmalla on paljon ihania, persoonallisia kirjakauppoja. Ne ovat paikkoja, joihin ihmiset tulevat katselemaan ja tutustumaan kirjoihin, ostamaan kirjoja, mutta usein myös pelkästään fiilistelemään. Eräs asiakkaamme onkin sanonut, että hänelle kirjakauppa on paikka, jonka mystisessä ja rauhoittavassa tunnelmassa hän samalla sekä rentoutuu että syttyy täyteen uutta energiaa.

Nurmeslainen Marjatta Törhönen, jonka tunnemme taitavana sanankäyttäjänä ja journalistina, on vieraillut eräässä maailman tunnetuimmista kirjakaupoista. Shakespeare & Company Pariisissa on muodostunut nähtävyydeksi ja  kulttipaikaksi, mutta annetaan Marjatan kertoa lisää!





Shakespeare & Company on tunnettu kirjakauppa Pariisin Viidennessä kaupunginosassa, aivan Seinen rannalla. Se myy ja lainaa pääasiassa englanninkielistä kirjallisuutta.. Kirjakaupan yläkerrassa saavat yhäkin yösijaa nuoret kirjailijat, jotka korvaukseksi majoituksesta työskentelevät kaupassa muutaman tunnin päivässä.

Kirjakaupan perusti Sylvia Beach 1919. Siellä on vieraillut ja majoittunut useita Kadotetun sukupolven kirjailijoita, kuten Ernest Hemingway, Ezra Pound ja F. Scott Fitzgerald. Hemingway kirjoittaa muistelmissaan Nuoruuteni Pariisi kokemuksistaan Shakespeare & Companysta näin:

»Niihin aikoihin ei ollut rahaa kirjojen ostoon. Noudin niitä Shakespeare ja Companyn lainakirjastosta, tarkemmin sanoen Sylvia Beachin lainakirjastosta ja kirjakaupasta Rue de l’Odéonin 12:sta. Se oli lämmin ja viihtyisä paikka, vaikka olikin kylmän ja tuulisen kadun varrella, ja talvisin siellä hehkui iso kamiina ja hyllyillä oli kirjoja ja ikkunassa vastikään ilmestyneitä uutuuksia ja seinillä kuuluisien kirjailijoiden valokuvia, niin elävien kuin kuolleittenkin.»

Sylvia Beachin kirjakauppa suljettiin natsimiehityksen aikana 1941. Se avattiin uudelleen 1960-luvulla.  Nykyisin kirjakaupan johdossa on Sylvia Whitman. (Lähde: Wikipedia)






Kävin Shakespeare and Companyssa viikolla 36. Kirjakauppa on pullollaan eri ikäisiä kirjoja, kahdessa sokkeloisessa kerroksessa. Yksi huoneista on varattu Sylvia Beachin kirjastolle. Huoneessa oli nojatuoleja ja divaaneita, joilla asiakkaat lukivat. Ylimmässä kerroksessa oli myös pari hetekaa sekä pikkuruinen ”kirjoituskomero”, jossa ei mahtunut seisomaan. Kaupassa oli paljon väkeä, ilmapiiri rento. Valitettavasti siellä ei saanut kuvata, siis sisällä. Mutta yhden kuvan nappasin Helille salaa kirjoituskoneesta. Ketkähän silläkin ovat aikoinaan tekstejään naputelleet?

Marjatta Törhönen
 

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Yrittäjän tsekkilista




Oman yritykseni perustamisesta on kulunut pian kolme vuotta. Tänä aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Moni on kysynyt minulta, olenko katunut yrittäjäksi ryhtymistäni. Voin vastata täydestä sydämestäni, että en hetkeäkään. Omassa yrityksessä olen päässyt asettamaan oman osaamiseni sen äärirajoille ja olen joutunut – joudun – kehittymään joka päivä. Toistuvien rutiinien vastapainoksi saan käyttää mielin määrin luovuuttani: suunnitella näyteikkunoita ja esillepanoja, ideoida tapahtumapäiviä ja kutsua kirjailijavieraita, työskennellä mielenkiintoisten ja erilaisten yritysasiakkaiden parissa, verkostoitua, kouluttautua, kehittää markkinointia, asettaa liiketaloudellisia tavoitteita…Yrittäjän on aina oltava valmiina oppimaan uutta!

Yrittäjyys tarjoaa vapautta, mutta edellyttää suurta vastuuntuntoa. On pystyttävä kontrolloimaan omaa toimintaansa ja osattava tarkastella sitä myös kriittisin silmin. Yritystä – olkoon se pieni tai suuri – on myös johdettava määrätietoisella otteella. Sanoisin, että ilman selkeitä tavoitteita yritystoiminnan kehittäminen on miltei mahdotonta. Heti, kun olen asettanut itselleni tavoitteen, hommat tuntuvat asettuvan paremmin uomiinsa. Tavoitteen kautta toimintaa on helpompi seurata ja analysoida ja tehdä saavutettujen tulosten perusteella muutoksia. Luvut tuovat seurantaan konkretiaa. Kun faktat ovat tiedossa, niiden avulla voit myös tehdä suunnitelmia ja mitata yrityksen toiminnassa tapahtuvia muutoksia. 

Taloushallinnon asiakkaideni kanssa palaamme usein kertaamaan yritystoiminnan perusasioita. Moni yrittäjä kaipaa yhteistyökumppania, jonka kanssa voi keskustella yrityksen tilanteesta ja laatia vaikkapa budjetin yhdessä. Yksinkertainen tsekkilista auttaa tarkistamaan, ovatko yritystoiminnan perusteet kunnossa ja onko esimerkiksi taloushallinto järkevällä tavalla järjestetty. Tässä yksi esimerkki tsekkilistasta, jota käytän omien kirjanpito- ja taloushallintoasiakkaideni kanssa:

1.        Laaditko vuosittain jonkinlaisen budjetin ja suunnitelman toiminnallesi? Budjetti auttaa sinua miettimään, mihin asioihin yritystoiminnassasi haluat panostaa ja mihin resurssit riittävät. Budjetista tulee mielenkiintoinen työkalu, kun sen rinnalle alkaa kertyä vertailutietoa toimintakuukausilta. Olitko arvoinut mainoskulujen euromäärän oikein? Oletko budjetoinut riittävästi varoja huoltoon ja ylläpitoon? Onko katteet budjetoitu oikein? Tiedätkö, oletko hinnoitellut tuotteesi ja palvelusi oikein?
2.     Tallennatko kuitit ja laskut mappiin aikajärjestykseen sitä mukaa, kun niitä tulee maksuun? Tämä helpottaa olennaisesti kirjanpitoaineiston muodostumista ja säästää sinulta harmaita hiuksia, kun sinun ei tarvitse etsiskellä kadonneita kuitteja auton lattialta tai käsilaukun pohjalta. Opettele järjestelmälliseksi tässä asiassa – huomaat iloisen ilmeen kirjanpitäjäsi kasvoilla, kun viet siististi järjestetyn mapin hänelle kirjanpitoa varten. (Entisen tuskaisen hymyn asemasta ”voi ei, taas kuitit kenkälaatikossa”)

3.        Saatko kirjanpidon raporteista sitä tietoa, mitä SINÄ tarvitset yrityksesi toiminnan johtamiseen ja kehittämiseen? Tuottaako tilitoimistosi kilometrin mittaisen lakanan, joka ei kerro sinulle yhtään mitään, vai saatko juuri sinun tarpeitasi varten muokatun yksilöllisen raportin, jossa on ne tiedot mitä sinä tarvitset. Selkeällä suomen kielellä ja SINUN termeilläsi? Ja vaikkapa pinkiksi maalattuina, jos se sattuu olemaan lempivärisi. Pyydä ja vaadi sellaisia raportteja, jotka on tehty sinulle. Ja pyydä, että kirjanpitäjäsi käy ne läpi kanssasi. Huomaat, että kirjanpitoraporttikin voi olla iloinen asia!

Kirjanpito ja taloushallinto ovat asioita, jotka ovat työkaluja yritystoiminnan kehittämiselle. Niiden kautta tuotetaan myös lukuja ja euromääriä verotuksen eri osa-alueille, mutta ne ovat normaalin kirjanpidon ohessa syntyviä asioita. Pääasia on tiedon tuottaminen yrittäjälle itselleen!
 
Itse seuraan myynnin ja toiminnan kehittymistä tarkasti kuukausittain ja lyhyemmälläkin periodilla ja myöskin Juho – työntekijäni – tietää kuukausittaiset tavoitteemme. En osaisi enää edes toimia ilman budjettia ja toiminnan tarkastelua sen kautta. Se on oikeasti mielenkiintoista!

p.s. Jos tämä kaikki kuulostaa sinusta kummalliselta niin kerron mielelläni, miten sinäkin kiinnostut niin paljon kirjanpidon raporteista, että niistä tulee suorastaan koukuttavaa luettavaa!

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Luonto lumoaa



Kello on kuusi maaliskuisena tiistaiaamuna. Tarkoitus on viettää niin sanottua kotityöpäivää ja tänä aamuna olisin voinut nukkua hieman pidempäänkin, mutta kevätaamun valoisuus herätti minut. Asumme maalla, noin kahdenkymmenen minuutin matkan päässä Nurmeksen taajamasta.  Kotimme on metsän ja pellon kainalossa: toista puolta pihapiiristä rajaa korkea, suojaisa metsä ja toiselle puolelle avautuu laaja peltoaukio. Lähin naapuri asuu metsän takana, noin kilometrin päässä. 

Aamulla herättyäni minulle on tullut tavaksi katsella hetken aikaa keittiön ikkunasta pellolle. Tuo aukio on näyttämö, joka tarjoaa nähtäväksi mitä upeimpia luonnon laatimia esityksiä. Tähän aikaan keväästä metsot ja teeret ovat sen kuninkaita ja kuningattaria.  Tänä aamuna niitä on parikymmentä. Värikkäät urokset pörhistelevät naaraille ja ottavat välillä mittaa toisistaan. Siivet sojossa ne askeltavat matalana hangen pintaa pitkin ja leväyttävät näyttävän pyrstönsä viuhkaksi kuin julistaen: näin komea minä olen. 

Kevään edetessä pelto riisuutuu silmieni edessä lumipeitostaan ja saan iloita joutsenten, kurkien, töyhtöhyyppien, kuovien ja monien muiden lintujen saapumisesta. Lintujen riemukkaat äänet kertovat keväästä. 

Luonto lumoaa ja rauhoittaa. Se antaa voimia ja täyttää tyhjentyneet luovuusakut jälleen uudella energialla. Hienossa sunnuntai-iltaisin tv:stä tulevassa luonto-ohjelmassa Erämaan lumo kerrottiin, että jo viidentoista minuutin oleilu luonnossa auttaa ihmistä rentoutumaan. Ohjelma tuo silmiemme eteen ihania kuvia kalliomaisemista, erämaajärvistä, puroista ja ikimetsistä. Upeasti toteutettu dokumentti saa mielen halajamaan metsien rauhoittavaan syliin.





Olen yrittäjä ja työpäivät tahtovat välillä virahtaa turhankin pitkiksi. Kun on innostunut siitä, mitä tekee, saattaa ikään kuin huomaamattaan väsyttää kehonsa ja pääkoppansa työnteolla. Tällöin on tartuttava itseään niskasta kiinni. Minun mieleni tarvitsee lepoa. Minun on irrotettava silmäni näyttöpäätteestä ja annettava niille nähtäväksi kevääseen valmistautuva puro, joka rimpuilee irti jäävaipastaan. Korvilleni on annettava kuultavaksi tullen humina puiden latvoissa. Hajuaistiani on virkistettävä lumikenkäretkellä tuoksuvaan kuusimetsään. Käsieni on päästävä koskettamaan puunrunkoa, silittämään sen kaarnaista kuorta. Luonnossa liikkuessa tulee väistämättä mieleen, kuinka viisas luonto onkaan. Se on ikiaikaisella tavalla viisas, tavalla, jota minä ihmisenä voin vain ihailla. Minä haluan olla osa luontoa, kunnioittaa sitä ja pitää siitä huolta. Ilman metsiä, kasveja, eläimiä ei minuakaan olisi.