lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kirsikkatyttö ja Tokion tuhkaa - matkalla japanilaisen kirjallisuuden sydämeen



Japanilainen kulttuuri kiehtoo. Mikä olisikaan parempi keino päästä syvemmälle sen syövereihin, kuin kirja! Kirjallisuuden kautta on mahdollista päästä tutustumaan eri maiden kulttuureihin niin intensiivisellä tavalla, että kirjaa lukiessaan lukija pystyy näkemään sielunsa silmin kirjassa kuvaillut paikat, ihmiset ja maisemat. Kirjan voima on siinä, että se välittää lukijalle mielikuvien ohella myös tunteita, tuoksuja, ääniä ja makuja. Kirja voi viedä lukijansa mielentilaan, jossa hän saa hetken kokea olevansa keskellä toisenlaista kulttuuria.
Omat suosikkini japanilaisen kirjallisuuden saralla ovat tällä hetkellä Haruki Murakami ja Takashi Hiraide, jonka Kissavieras lumosi minut täysin. Tuo kirja on kuin maalaus, joka piirto piirrolta avaa lukijalleen tuota hieman salaperäistä, aitoa japanilaista kulttuuria. Kirjan innoittamana päätin, että haluan perehtyä Japaniin ja sen kirjallisuuteen laajemmin. Syntyi ajatus japanilaisen kulttuurin illasta.
 
Avukseni japanilaisen kulttuurin tapahtumaa suunnittelemaan sain Niina Tolvasen, joka opiskelee Lahden kansanopistossa Japanin kieltä ja kulttuuria. Niina kertoo tässä itse suhteestaan Japaniin ja japanilaiseen kirjallisuuteen.



Japani – vaarallisen mielenkiintoinen kulttuuri

Olen nyt viettänyt viikon kirjakauppa Sananhelinässä työharjoittelussa. Olen saanut valmistella Japanilaisen kulttuurin tapahtumaa, joka järjestetään Sananhelinässä 27. huhtikuuta. Päivittäin olen saanut oppia uutta, nauttia kirjakaupan leppoisasta tunnelmasta ja viettää virkistäviä kahvitaukoja.

Opiskelen tällä hetkellä Lahden kansanopistossa Japanin kieltä ja kulttuuria, mutta olen lähtöisin Nurmeksesta. Kun kuulin työharjoittelujaksosta oppitunnilla, mieleeni nousi huoli. Missä pääsisin näyttämään osaamistani? Meille annettiin tilaisuus opettaa paikallisessa opistossa Japaniin liittyviä lyhytkursseja, mutta en suoraan sanottuna ole kovin erikoinen puhumaan yleisön edessä, joten suljin sen vaihtoehdon heti pois. Pääkoppani perukoilla toivoin saavani harjoittelupaikan Nurmeksesta, läheltä kotia.

Kuin ihmeen kaupalla pääsinkin työharjoitteluun Nurmekseen. Sananhelinän kanta-asiakkaiden uutiskirjeessä kerrottiin tulevista tapahtumista ja niiden seasta löytyi Japanilaisen kulttuurin ilta. Mikä onnekas sattuma! Niinpä soitin pikimmiten Helille ja tässä sitä nyt ollaan.

Lukioaikoina luin Paulo Coelhon Alkemistin. Se teki minuun suuren vaikutuksen ajatuksellaan, että koko maailma johdattaa kulkijaa päämääräänsä erilaisten sattumusten kautta. Heti kirjan luettuani äitini tuli kysymään minulta, olisinko kiinnostunut opiskelemaan kansalaisopistossa japania. Se oli kuin uskonnollinen kokemus. Tässä kohtalo minua nyt johdatti! Tietenkin osallistuin kurssille, olihan se selvä merkki. Valmistuttuani lukiosta olin tyhjän päällä. En ollut päässyt yliopistoon opiskelemaan Aasian tutkimusta. Olin jo unohtanut Alkemistin tässä vaiheessa, kunnes postissa sain esitteen Lahden kansanopiston Japanin kielen kurssista. Samana päivänä täytin hakemuksen ja pian sainkin positiivisia uutisia opistolta. Kyllä kohtalo on minua suosinut, sainhan harjoittelupaikankin läheltä kotiani.


Täällä ollessani olen valmistellut tulevaa tapahtumaa niin pitkälle kuin olen pystynyt. Päivittäin olen tutkinut japanilaista kirjallisuutta, kulttuuria ja sitä miten me länsimaalaiset näemme Japanin. Materiaalia näistä aiheista on jo pelkästään netissä tuhottoman paljon. Vaikka olenkin käynyt kirjallisuuden kursseja kansanopistossa, tuntuu että olen vain hipaissut Japanin kirjallista antia. Luettavien kirjojen listani on kasvanut  monella teoksella. Etenkin Banana Yoshimoton, Osamu Dazain ja Shusaku Endon teokset ovat herättäneet mielenkiintoni. Olenkin tällä viikolla jo vieraillut kirjastossa muutamaan otteeseen...



Japani on vaarallisen mielenkiintoinen kulttuuri. Se on pitänyt minua hyppysissään jo yli kymmenen vuotta, eikä loppua näy. Teeseremonia, kukkien asettelu, söpöyden ihannointi, vilkas populaarikulttuuri ja loputon kohteliaisuus eivät menetä hohtoaan millään. Nälkä kasvaa syödessä, kuten tavataan sanoa. Toivon todella, että tuleva tapahtuma tarjoaa pureskeltavaa tai herättää sen kulttuurin nälän, joka minunkin päässäni kurnii.